Korvaus perutusta lennosta
Peruttiinko lentosi? Täältä voit lukea vaihtoehdoistasi ja oikeuksistasi korvaukseen.
Jos lentosi on peruttu, sinulla voi olla oikeus jopa 600 euron suuruiseen korvaukseen, jos peruutus ei johtunut "poikkeuksellisista olosuhteista", kuten äärimmäisistä sääolosuhteista tai levottomuuksista alueella, jonne matkustat.
Jos lentoyhtiö on ilmoittanut sinulle lennon peruuntumisesta vähintään kaksi viikkoa ennen aikataulun mukaista lähtöaikaa, tai jos matkasi on suunniteltu uudelleen kohtuullisessa ajassa, sinulla ei ole oikeutta korvaukseen.
Tältä sivulta löydät kaiken tarvittavan tiedon, jos lentosi on peruttu.
Lentoapu auttaa sinua saamaan oikean korvauksen. Hae korvausta vain 3 minuutissa.
Oikeutesi lennon peruuntuessa - lyhyesti kerrottuna
Haluatko saada nopean yleiskatsauksen oikeuksistasi, jos lentosi peruuntuu? Tutustu alla olevaan listaan.
Sinulla on oikeus saada lipun koko hinta takaisin, jos lento peruutetaan
Jos lento peruuntuu osana matkaa, johon sisältyy välilaskuja, sinulla on oikeus saada paluulippu ensimmäiseen lähtöpaikkaan mahdollisimman pian, tai
Uusi lentolippu lopulliseen määränpäähän mahdollisimman pian. Jos lentoyhtiö ei voi itse tarjota ensimmäistä saatavilla olevaa lentoa, lentoyhtiön on maksettava matka toisella lentoyhtiöllä, tai
Uusi lentolippu omavalintaiselle myöhemmälle lähtöpäivälle, jos lennolle on vielä vapaita lippuja
Sinulla on oikeus saada valinnan mahdollisuus ja valita sinulle parhaiten sopiva vaihtoehto.
Lennon peruuntuessa sinulla voi olla myös oikeus seuraaviin etuuksiin
Ruokaan ja juomaan
kuljetukseen lentokentälle/lentokentältä
korvaus esimerkiksi itse maksetusta hotellimajoituksesta aiheutuvista kuluista, jos lento peruuntuu lähellä lähtöaikaa
aikaisemmin mainittu kompensaatio
Huomaathan, että Lentoapu käsittelee vain peruuntuneeseen lentoon liittyviä itse lentoa koskevia korvaus- ja kompensaatiovaatimuksia, emmekä ruokaan ja juomaan tai hotelliin liittyviä lisäkustannuksia. Kokemuksemme mukaan lentoyhtiöt ovat usein haluttomia maksamaan lipun hinnan palautuksia ja korvauksia lentojen peruuntumisesta tai myöhästymisestä, mutta eivät lisäkustannusten korvauksia. Siksi suosittelemme aina, että asiakkaat ottavat itse yhteyttä lentoyhtiöön, kun kyse on lisäkustannusten korvaamisesta.
Taloudellinen korvaus lentojen peruuntumisesta
EU:n asetuksen (EY) N:o 261/2004 mukaan sinulla on oikeus korvauksiin ja hyvityksiin peruuntuneista lennoista. Tämäntyyppiset tapaukset ovat kuitenkin huomattavasti monimutkaisempia kuin lennon viivästymistä koskevat tapaukset, koska korvaus ja sen mahdollinen summa riippuu siitä, milloin sinulle on ilmoitettu peruutuksesta.
Mitä teen, kun lentoni on peruttu?
Tiedämme, että on todella turhauttavaa, kun lentosi peruuntuu, ja et voi olla tuntematta oloasi hieman ärtyneeksi. Joissain tapauksissa sinulla voi kuitenkin olla oikeus korvaukseen, ja tässä kohtaa Lentoapu tulee kuvaan mukaan.
Mitä voit tehdä?
Voit tehdä oman osuutesi, jotta asiat edistyisivät mahdollisimman sujuvasti:
Jos yrität vaatia korvausta lentoyhtiöltä itse, on hyvä ottaa kuvakaappaus lomakkeesta sen jälkeen, kun olet täyttänyt sen lentoyhtiön verkkosivustolla. Näin on helpompi todentaa myöhemmin, että olet tehnyt vaatimuksen
Säilytä kaikki matka-asiakirjat ja kuitit lennon peruutuksen yhteydessä. Tämä voi esimerkiksi olla nousukortti, mahdollisesti uusi lentolippu, näyttökuvia kommunikoinnista lentoyhtiön kanssa, kuitit ylimääräisistä ruoka- ja juomakuluista sekä kuitit mahdollisesti tarvittavasta yöpymisestä ja kuljetuksesta
Tunne oikeutesi. Korvauksesi riippuu lähtö- ja määränpäästäsi, siitä, lennätkö EU:ssa toimivalla lentoyhtiöllä, sekä siitä, milloin sinulle ilmoitettiin lennon peruuntumisesta. Oikeutesi määräytyvät EU:n asetuksen 261/2004 mukaan, ja voit lukea niistä lisää alempana sivulla
Luo tapauksesi Lentoapu -palvelun avulla. Autamme sinua koko prosessin ajan, jotta voit saada korvauksen lennon peruuntumisesta
Milloin minulla on oikeus korvaukseen peruutetusta lennosta?
Pääsääntöisesti olet oikeutettu korvaukseen, jos saavut määränpäähäsi myöhemmin kuin 3 tuntia alkuperäisenä ilmoitetun saapumisajan jälkeen. Jos siis saavut määränpäähäsi alle kolme tuntia sen jälkeen, kun sinun olisi pitänyt saapua, et ole oikeutettu korvaukseen. On kuitenkin erityistapauksia, joissa voit saada korvausta, jos olet myöhässä yli kaksi tuntia. Yleissääntönä on kuitenkin, että oikeus korvaukseen voi muodostua vasta kolmen tunnin myöhästymisen johdosta.
Huomaa, että monet lentoyhtiöt pitävät usein saapumisajankohtana "laskeutumista" tai sitä, kun lentokone on pysähtynyt. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa korvausoikeuttasi arvioitaessa. Todellinen saapumisaika on vasta, kun lentokone on laskeutunut, ovet ovat avautuneet ja matkustajilla on lupa poistua koneesta.
Kuinka paljon voin odottaa korvauksen olevan lennon peruuntumisesta?
Alla näet, kuinka paljon korvausta voit saada peruuntuneesta lennosta matkustajaa kohti laskettuna:
Syy | Myöhästymisen kesto | Lennot alle 1.500 km | Lennot 1.501 - 3.500 km | Lennot yli 3.500 km EU-maiden välillä | Lennot yli 3.500 km EU-maista/ maihin |
|---|---|---|---|---|---|
Peruttu* | 2 – 3 tuntia | 250 Euroa | 200 Euroa | 200 Euroa | 300 Euroa |
Peruttu/ Myöhässä | 3 – 4 tuntia | 250 Euroa | 400 Euroa | 400 Euroa | 300 Euroa |
Peruttu/ Myöhässä | yli 4 tuntia** | 250 Euroa | 400 Euroa | 400 Euroa | 600 Euroa |
Ylibuukattu | 250 Euroa | 400 Euroa | 400 Euroa | 600 Euroa |
* Jos peruutus tapahtuu alle 7 päivää ennen lähtöä. ** Jos peruutus tapahtuu 7-14 päivää ennen lähtöä.
Oikeutesi saada korvausta lennon peruuttamisesta riippuu siitä, milloin peruutuksesta ilmoitetaan, mutta myös lennon pituudesta. Jos et ole varma, kuinka suuri korvaus sinulla on oikeus saada peruuntuneen lennon vuoksi, voit selvittää sen helposti korvauslaskurimme avulla. Syötä vain lähtö- ja saapumiskohteesi, lentoyhtiön ja matkan tiedot sekä tieto siitä, milloin sinulle ilmoitettiin lennon peruuntumisesta.
Suomessa tapauksen vanhentumisaika on 3 vuotta
Lentomatkustajana korvausvaatimuksellasi on 3 vuoden vanhentumisaika. Tämä tarkoittaa sitä, että jos olet kokenut lennon peruuntumisen viimeisten kolmen vuoden aikana, sinulla voi olla oikeus saada taloudellista korvausta peruuntumisen johdosta.
Suomessa tämän tyyppiset tapaukset vanhentuvat kolmen vuoden kuluessa alkuperäisestä peruuntuneen lennon ajankohdasta, minkä vuoksi on usein kannattavaa hakea korvausta, vaikka peruutus olisi tapahtunut vuosia sitten. Oikeutesi ovat voimassa, kun olet hakenut korvausta 3 vuoden kuluessa alkuperäisestä peruutuksesta.
Huomaa, että jos asut toisessa maassa, vanhentumisaika voi olla lyhyempi tai pidempi.
Milloin minulla ei ole oikeutta korvaukseen peruuntuneesta lennosta?
Yleissääntönä on, että sinulla on oikeus korvaukseen lennon peruutuksesta, ellei se tapahdu hyvissä ajoin tai "poikkeuksellisten olosuhteiden" vuoksi.
Sinulla ei ole oikeutta korvaukseen, jos:
Lennon peruutus johtuu "poikkeuksellisista olosuhteista" (lue lisää alempana sivulla).
Sinulle on ilmoitettu peruutuksesta vähintään kaksi viikkoa ennen lähtöä.
Sinulle on ilmoitettu peruutuksesta vähintään seitsemän päivää ennen lähtöä ja sinulle on tarjottu uutta reittiä, joka saapuu viimeistään kaksi tuntia ennen alun perin suunniteltua matkaa tai viimeistään neljä tuntia sen jälkeen.
Sinulle on ilmoitettu lennon peruuntumisesta alle seitsemän päivää ennen lähtöä, ja sinulle on tarjottu uutta reittiä, joka saapuu enintään tuntia ennen alun perin suunniteltua matkaa ja viimeistään kaksi tuntia sen jälkeen.
Lentoyhtiön vastuulla on todistaa, milloin sait ilmoituksen peruutetusta lennosta. Siksi suosittelemme säilyttämään kaikki asiakirjat ja todisteet siitä, milloin sinulle todella ilmoitettiin lennon peruuntumisesta.
Sinulla ei myöskään ole oikeutta korvaukseen, jos peruutat lentosi itse.
Miten Lentoapu auttaa korvaukseni kanssa?
Lentoavun lakimiehet, laki- ja korvausasiantuntijat sekä tapauskäsittelijät ovat valmiina auttamaan sinua, jos lentosi on peruutettu.
Lisäksi he kaikki ovat EU:n asetuksen 261/2004 asiantuntijoita. Kyseinen asetus antaa lentomatkustajille oikeuden saada korvaustaa peruuntuneista lennoista.
Onko lentosi peruutettu? Näin voimme auttaa sinua:
Ota yhteyttä Lentoapuun ja lähetä meille tarvittavat tiedot
Laadimme oikeudellisen vaatimuksen
Jos lentoyhtiö kiistää korvausvaatimuksen, meillä on mahdollisuus hankkia pääsy peruuntunutta lentoa koskeviin olennaisiin tietoihin ja teknisiin tietoihin, jotka voivat auttaa tapauksen käsittelyssä.
Jos lentoyhtiö edelleen kiistää korvausvaatimuksen ja arviomme mukaan olet oikeutettu korvaukseen, voimme viedä asiasi oikeuteen tai muihin oikeudellisiin tahoihin
Viime kädessä voimme viedä asian ulosottoviranomaiselle, joka voi periä rahat.
Lentoapu on auttanut jo lähes 400.000 matkustajaa - voimmeko auttaa myös sinua? Tätä kirjoitettaessamme olemme keränneet lentoyhtiöiltä yli 45 miljoonaa euroa korvauksia lentojen myöhästymisistä ja peruuntumisista.
Miten voin hakea korvausta lennon peruutuksesta?
Voit hakea korvausta lennon peruuntumisesta kahdella tavalla:
Voit ottaa itse yhteyttä lentoyhtiöön
Voit antaa Lentoavun hoitaa kaiken työn
Lentoavulla meillä on kokonainen tiimi asiantuntijoita, joka tietävät tarkalleen, miten tapaustasi tulisi käsitellä, ja tunnemme oikeutesi.
Lentoavun käyttäminen on sinulle ilmaista, jos tapausta ei voida voittaa. Toimimme periaatteella "ei voittoa, ei palkkiota" ja otamme pienen osuuden korvauksen summasta vain silloin, kun tapaus voitetaan.
Peruutus "poikkeuksellisista olosuhteista" johtuen
Jos lennon peruuntuminen johtuu "poikkeuksellisista olosuhteista" eli tilanteesta, joka on lentoyhtiön hallinnan ulkopuolella, sinulla ei valitettavasti ole oikeutta korvaukseen.
Tällaisia poikkeuksellisia olosuhteita ovat esimerkiksi
Ulkoiset lakot (esim. lentoaseman henkilökunnan keskuudessa, mutta ei, jos lentoyhtiön oma henkilökunta on lakossa).
Epätavalliset sääolosuhteet (sääolosuhteet, jotka heikentävät näkyvyyttä ja aiheuttavat turvallisuusriskin).
Terrorismi/sotilasvallankaappaus (olosuhteet, jotka uhkaavat yleistä hyvinvointia).
Ulkonaliikkumiskielto/lentokielto
Matkustajan äkillinen sairastuminen tai huonovointisuus
Turvatoimet lentokentällä
Tietyt ilma-aluksen tekniset viat
Joissakin tapauksissa lentoyhtiö luokittelee peruutuksen syyn "poikkeukselliseksi olosuhteeksi", vaikka syy ei olisikaan "poikkeuksellinen olosuhde". Näin ne pyrkivät välttämään korvausvelvollisuuden.
Oletko epävarma siitä, johtuiko lentosi peruuntuminen "poikkeuksellisista olosuhteista"? Kun luot tapauksen Lentoapu -palvelussa, varmistamme, että saamme selville peruutuksen syyn, vaikka lentoyhtiö ei olisikaan ollut rehellinen alkuperäisessä ilmoituksessaan.
Mitkä ovat oikeuteni lennon peruutuksen yhteydessä?
Jos lentosi on peruttu, voit valita joko lipun hinnan palautuksen tai uuden lipun seuraavalle mahdolliselle lennolle alkuperäiseen määränpäähän. Jos haluat siirtää matkasi myöhempään ajankohtaan, voit myös valita tämän vaihtoehdon, jos myöhemmällä lennolla on vapaita paikkoja.
EU:n asetuksen 261/2004 mukaan matkustajana sinulla on oikeus:
Ruokailuun
Majoitukseen hotellissa
Kuljetukseen hotellin ja lentokentän välillä
Kahteen puheluun
Jos sinulle ei ole tarjottu aterioita, majoitusta tai vastaavaa lennon peruuntuessa, vaikka olisit ollut siihen oikeutettu, ja sinulle on näin aiheutunut lisäkustannuksia lennon peruuntumisen johdosta, voit hakea lentoyhtiöltä näistä korvausta. Jos sinulle on aiheutunut lisäkuluja lennon peruuntumisen vuoksi, on tärkeää, että säilytät kuitit, jotta sinulla on näyttöä puolellasi.
Lentoyhtiöillä on myös velvollisuus korvata matkustajien ruoka- ja hotellikulut ja vastaavat, vaikka lennon peruuntuminen johtuisi "poikkeuksellisista olosuhteista", jotka eivät oikeuta matkustajia muuhun korvaukseen EY 261/2004 nojalla.
Voinko saada korvausta myös peruuntuneeseen lentoon liittyvistä ylimääräisistä kustannuksista?
Jos lennon peruuntuminen viivästyttää sinua yli kaksi tuntia, sinulle muodostuu tiettyjä oikeuksia. Lentoyhtiö on muun muassa velvollinen tarjoamaan sinulle ruokaa ja juomaa sekä kaksi puhelua (tai sähköpostia), mutta myös mahdollisen hotellimajoituksen ja tarvittaessa kuljetuksen lentokentälle tai lentokentältä.
On tärkeää huomata, että lentoyhtiö maksaa vain kohtuulliset lisäkustannukset suhteessa viivästyksen pituuteen. Et siis voi odottaa, lentoyhtiön korvaavan esimerkiksi alkoholia, tuntikausia kestäviä puheluita tai luksusmajoitusta.
Muista, että sinun on aina säilytettävä kuitit menoistasi, jotta voit todentaa ne tarvittaessa.
HUOM: Lentoapu ei käsittele tapauksia, joihin liittyy muita lisäkustannuksia kuin uudet lentoliput. Yllä oleva on yleistä tietoa lentomatkustajille heidän oikeuksistaan, jotka koskevat lisäkustannuksia lennon viivästymisen tai peruuttamisen yhteydessä.
Mitä Lentoapua veloittaa korvausten hankkimisesta?
Lentoapu on puolellasi, mikä tarkoittaa sitä, että työskentelemme "ei voittoa, ei palkkiota" -periaatteella. Sinun ei tarvitse maksaa mitää, mikäli sinulla ei ole oikeutta korvaukseen lennon peruuntumisen yhteydessä. Tämä on tapamme varmistaa, että sinulla on hyvä kokemus palvelustamme.
Veloitamme maksun vain, kun tapaus voitetaan. Tämä tarkoittaa sitä, että vähennämme palkkiomme lentoyhtiön maksamasta korvauksesta ja vain perimästämme summasta.
Näet täydellisen hinnaston täältä.
Kannattaako minun valita lahjakortti vai rahakorvaus lennon peruuntumisen yhteydessä?
Joskus lentoyhtiöt tarjoavat rahakorvauksen sijasta arvoseteleitä korvaukseksi peruuntuneesta lennosta. Saattaa tuntua houkuttelevalta hyväksyä nämä lahjakortit, sillä tällä välttyy korvausvaatimuksen eteenpäin viemiseltä. On kuitenkin joitakin asioita, jotka on syytä ottaa huomioon ennen hyväksymistä.
Lue aina ehdot huolellisesti ennen päätöksen tekemistä. Sinun tulisi myös ottaa huomioon seuraavat asiat:
Sinulla on oikeus kieltäytyä lahjakortista ja saada rahasi takaisin 7 päivän kuluessa peruutuksesta
Jos hyväksyt lahjakortin, muista, että menetät rahasi, jos lentoyhtiö menee myöhemmin konkurssiin etkä ole vielä käyttänyt sitä
Lahjakortilla saattaa olla rajoituksia koskien sitä, milloin tai mihin lentoihin sitä voidaan käyttää
Sinulla on siis vapaus hyväksyä tai kieltäytyä, lentoyhtiön tarjotessa arvoseteleitä lennon peruuttamisesta. Monien mielestä lahjakortti on helpompi vaihtoehto, koska heidän ei tarvitse taistella lentoyhtiön kanssa saadakseen rahojaan takaisin, mutta juuri tässä Lentoapu on asiantuntijasi.
EU:n asetus 261/2004 - Oikeutesi matkustajana, jos lento peruuntuu
EU:n asetusta 261/2004 sovelletaan lentokoneisiin, jotka:
Lähtevät EU:n alueella sijaitsevalta lentoasemalta (lentoyhtiöstä riippumatta).
Laskeutuvat EU-maassa sijaitsevalle lentoasemalle eurooppalaisella lentoyhtiöllä (joissakin tapauksissa on poikkeuksia. Tällaisia voi ilmetä sveitsiläisten ja norjalaisten lentoyhtiöiden kohdalla).
Kuten aiemmin mainittiin, EU-asetus 261/2004 tukee sinua matkustajana, jos lentosi peruuntuu.
Asetuksessa todetaan, että jos lento peruutetaan, asianomaisilla matkustajilla on oikeus:
Lentoyhtiön tarjoamaan apuun
Korvaukseen
Ellei lennon peruutuksesta ilmoiteta vähintään kaksi viikkoa ennen lähtöä
Ellei lennon peruuttamisesta ilmoiteta vähintään seitsemän päivää ennen lähtöä ja tarjotaan uudelleenreititystä siten, että lähtö tapahtuu aikaisintaan kaksi tuntia ennen alkuperäistä lähtöä tai saapuminen viimeistään neljä tuntia alkuperäisen saapumisen jälkeen
Ellei lennon peruuttamisesta ilmoiteta alle seitsemän päivää ennen lähtöä ja tarjottu uudelleenreititystä siten, että lähtö on enintään tuntia ennen alkuperäistä lähtöä ja saapuminen enintään kaksi tuntia alkuperäisen saapumisen jälkeen
Saada tietoa vaihtoehtoisista kuljetusvaihtoehdoista
Olla tietoisia siitä, etteivät he ole oikeutettuja korvaukseen peruutetusta lennosta, jos tämä johtuu "poikkeuksellisista olosuhteista" (lisätietoja aiheesta ylempänä sivulla)
Olla tietoisia siitä, että lentoyhtiöllä on todistustaakka siitä, milloin ilmoitus lennon peruuttamisesta on tehty
Aterioihin, kuljetukseen ja majoitukseen tarvittavassa laajuudessa
Haluatko, että Lentoapu auttaa sinua saamaan oikean korvauksen peruuntuneesta lennosta? Vaatimuksen tekeminen vie vain 3 minuuttia - me hoidamme loput.
